Arkisto Palaute grundfos.com på svenska

Suomenlinnan merenalainen käytävä vaatii tehokkaan pumppaamon

Suomenlinnan merenalainen huoltotunneli on elintärkeä 900 vakituiselle asukkaalle ja muille saarella toimiville yhteisöille. Tunneliin tihkuu noin 500 kuutiota merivettä vuorokaudessa, joten pumppujen on oltava tehokkaita ja luotettavia. Grundfos Pumput urakoi pumppaamon kuntoon viime vuonna.

Suomenlinnan merenalaista huoltotunnelia pitkin kulkeva ajoneuvoliikenne ei ole vilkasta, mutta sitäkin elintärkeämpää. Suomenlinnan hoitokunnan huoltopäällikkö Seppo Lundgren kertoo, että noin 1300 metrin mittainen Kaivopuistosta Suomenlinnaan kulkeva tunneli on tarkoitettu tiukasti vain viranomaiskäyttöön, eli ambulanssien, palolaitoksen ja poliisin käyttöön. Sitä kautta kulkee edestakaista liikennettä noin kahden ajoneuvon päivävauhtia talvisin, kesäisin liikenne kiihtyy kolmeen läpiajoon päivässä.

- Tunnelin syvin kohta on 63 metriä merenpinnasta, ja siinä on puolet kalliota ja puolet vettä päällä, Lundgren selittää. - Kallio päästää läpi noin 500 kuutiota vettä vuorokaudessa.

Huoltotunneli valmistui vuonna 1981 ensin vain kaukolämpöverkon ja muun kunnallistekniikan käyttöön. Kymmenen vuotta myöhemmin tunneli rakennettiin pelastuslaitoksen esityksestä kevyen hälytysliikenteen ajoreitiksi mantereen ja Suomenlinnan välille.   

Pumppaamon käyttökulut pienemmiksi

Merivettä tunnelista pois pumppaavat pumput olivat alkuperäisiä, kun pumppaamon remontointiin ryhdyttiin viime vuoden keväällä. Grundfos Pumput sai noin 35 000 euron kokonaisurakan, ja asensi pumppaamoon yhteensä kolme 18,5 kilowatin moottoreilla varustettua pumppua. Yksi pumppu riittää vuotoveden poistamiseen, mutta kaikki kolme pidetään käynnissä vuoron perään, koska tunneli sijaitsee niin kriittisessä paikassa.

Vanhat pumput paloivat, jos niiden moottorit kastuivat. Näissä pumpuissa on uppomoottorit, jotka ovat koko ajan veden alla, Erwin Blanz Grundfos Pumpuilta toteaa.

- Lisäksi nyt käyttökulut pienenivät euron tunnissa, sillä vanhat pumput olivat 30-kilowattisia ja söivät paljon energiaa.

Tärkeää on myös se, että pumppaamosta saadaan nyt tarkempaa raportointia sen sisältämän valvontajärjestelmän kautta.

Lundgren on ollut tyytyväinen pumppaamon toimintaan, sillä juhannuksena valmistuneen urakan jälkeen kaikki on toiminut moitteettomasti. Aikaisemmin pumppuja piti käydä huoltamassa kahdesti viikossa, mutta nyt säännöllisiä viikoittaisia huoltoja ei tarvita, vaan huoltoväliksi riittää yksi kerta vuodessa.  

Pumpuissa on kahden vuoden takuuaika, ja huoltosopimus kattaa pienemmät ja isommat huollot.


Alkuun Alkuun





Saneeraukset lisääntyvät tulevaisuudessa


Lisää>>





Suomenlinnan merenalainen käytävä vaatii tehokkaan pumppaamon






Grundfosilta maailman ensimmäiset energiansäästöpumput


Lisää>>





Vesiosuuskunnille räätälöityjä huoltomalleja


Lisää>>





Jari Mikkonen korostaa energiatehokkuutta ja huoltoa


Lisää>>